Saksalaisen äänentoistoalan asiantuntijayhtiön Sennheiserin tanskalainen tytäryhtiö Sennheiser Nordic A/S laajentaa toimintaansa Suomeen. Laajentumisen ansiosta yhtiön palvelut kaikissa Pohjoismaissa saadaan suoraan Sennheiser Nordicilta
Tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien Suomi liittyy Tanskan, Norjan ja Ruotsin joukkoon kun Into Oy:n pitkäaikainen yhteistyö Sennheiser GmbH:n kanssa päättyy. Muutos vahvistaa ennestään asiakkaiden ja valmistajan välistä suhdetta, oli kyse sitten tuotteista, palveluista tai erilaisten ääniprojektien monipuolisesta tuesta ja konsultoinnista.
Tanskan Holtessa sijaitsevan Sennheiser Nordicin pääkonttorin johtaja Steen Peitersen vastaa alaisineen kaikkien Sennheiser-konsernin tuotteiden, kuten Sennheiser-, Sennheiser Communications-, Neumann- ja Klein+Hummel-tuotteiden sekä muiden, kolmansien osapuolien tuotteiden myynnistä, markkinoinnista ja huollosta Pohjoismaissa.
Sennheiser Nordic A/S Finland Filial aloittaa myynnin ja asiakastuen palvelut Helsingin toimitiloissa 15.12.2008. Sennheiser Nordic Finlandin Area Sales Manageriksi on nimitetty Marika Willför-Wainio. Hän vastaa myös kuluttaja-, aviaatio-, audiologia sekä telekommunikointituotteiden myynnistä. Robert Palomäki on nimitetty Key Account Manageriksi vastaamaan Pro ja MI tuotteiden myynnistä. Jukka Hyyrynen toimii Installaatio ja tuotetukihenkilönä. Toimisto avataan Kalasataman alueella sijaitsevaan Lindströmin taloon.
”Haluaisin henkilökohtaisesti kiittää Into Oy:n toimitusjohtajaa Peter Nymania pitkäaikaisesta yhteistyöstä ja erinomaisesti sujuneesta vaihdoksesta, sekä Sennheiser-tuotteiden menestyksekkäästä edustamisesta Suomessa jo lähes 20 vuoden ajan.”, sanoo Steen Peitersen.
Saat lisätietoja Sennheiser Nordicista verkkosivustostamme www.sennheisernordic.com tai ottamalla meihin yhteyttä osoitteessa:
Sennheiser Nordic Finland (15.12.2008 alkaen)
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki
Sähköposti: finland@sennheisernordic.com
Sennheiser Nordic A/S
Skovlytoften 33
2840 Holte
Denmark
Puhelin: +45 70266633, Faksi: +45 70266711
Sähköposti: sennheiser@sennheisernordic.com
Sennheiser Group on yksi maailman johtavista mikrofonien, korvakuulokkeiden ja langattomien lähetinjärjestelmien valmistajista. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Wedemarkissa Hannoverin lähellä Saksassa. Yhtiön kokonaismyynti vuonna 2007 oli 395 miljoonaa euroa. Sennheiser työllistää yli 1 970 ihmistä, joista 56 % Saksassa. Sennheiser toimii kansainvälisesti, ja sillä on muiden kumppanuussuhteiden lisäksi omat myyntiyhtiöt Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Belgiassa, Hollannissa, Tanskassa, Kiinassa, Singaporessa, Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.